sunnuntai 6. elokuuta 2017

Raja tuli vastaan

Häpeäkseni minun on taas kerran tunnustettava kyvyttömyyteni. En pysty nousemaan torpan katolle. Tai kykenen sinne juuri ja juuri menemään, mutta en saa siellä tehtyä mitään, koska takerrun lapetikkaisiin ja/tai katonharjaan for dear life. Enkä ollut päästä alas ollenkaan, kun piti takaperin osua tikkaille ja liikuin vain puoli senttiä kerrallaan.

Torpan katolla pitäisi vaihtaa ainakin osa kateruuveista, ellei jopa kaikki. Sanoi timpuri, joka kävi viime viikolla. Uskon häntä, sillä sen verran kyllä ehdin katolla olla, että näin osan ruuveista olevan irti tai ainakin heiluvan kuin mummon hammas. 

Hittolainen taas. Tätäkään en osaa. Tai osaisin kyllä - vaihdoin jo ne ruuvit, jotka olivat tikkaiden kohdalla - mutta en pysty varsinaisesti työskentelemään katolla.

Saan sentään jotain lohtua siitä, että puoliso ei ole sen parempi tällaisessa kuin minäkään. Korkean paikan hommissa jopa huonompi - hän ei uskaltanut kiivetä kuin puoleen väliin tikkaita.

Tarttee siis keksiä jokin muu ratkaisu. Suomeksi: tarttee taas palkata joku tyyppi.


***

Nuorena sitä uskalsi kaikenlaista. Juuri muistelin lapsuusystävän kanssa, kuinka meillä oli alakouluikäisinä tapana HYPPIÄ katolta lumikinokseen! Silloin ei paljon päätä palellut. Joskus neljäntoista vanhana olin auttamassa, kun kotitaloomme tehtiin harjakatto, eikä minua sekään pelottanut, vaan menin katolle ja katolta pois siinä, missä muukin talkooväki. Kummaa on. 

1 kommentti:

Timo Lampi kirjoitti...

Kyllä ne melkein kymmenen vuoden välein joutuu vaihtamaan/kiristämään, peltikattoruuvit. Mulla niitä vaan kahden piharakennuksen katossa, mutta en enää itse katolle mene, saa seuraavaksi joku nuorempi mennä...

Että ihan turhaa häpeillä pelkoa, palkkaa joku naapuritorpan kolli satasella.