tiistai 25. heinäkuuta 2017

Inhimillistä joogaa

Olen joogannut tänä kesänä harmillisen harvoin. Pitäisi vaan raahata itsensä saliin, sillä jälkeenpäin on kuitenkin tyytyväinen. Tämänpäiväisen session jälkeen taas raajat olivat totuttuun tapaan kuin kumia ja letkuivat joka suuntaan kotiin mennessäni, mutta tajusin yhden asian: joogan jälkeen olen mieleltäni aikuisempi ja pystyvämpi kuin muulloin. Asiat eivät tunnu niin pelottavilta ja päällekaatuvilta. Kemiaa kai sekin.

Hyvälle tuulelle voi tulla joskus hyvinkin merkillisistä jutuista, esimerkiksi siitä, että joku pieraisee äänekkäästi joogasalissa, enkä se ole minä. Tällä kerralla se oli se yksi joogajumalan näköinen supernotkea ja jäntevä mies, jonka kanssa käymme usein samoilla tunneilla. Virkistävää todeta, että hänkin on ihminen! Usein meikäläisestä tätijoogista nimittäin tuntuu, että itse olen ainoa, joka tunneilla a) hikoilee ja b) joutuu treenaamaan sulkijalihasta enemmän kuin muita lihasryhmiä. 

1 kommentti:

Timo Lampi kirjoitti...

Niin se on että pieru se on ihmisen halvin huvi, miksköhän siitä on 40 vuodessa tullu hävettävä tapa... :D