keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Haparoivia yhteyksiä

Tutustuin työkaveriini Ruususeen viime vuonna tässä samassa projektissa, jossa työskentelemme nytkin. Olemme siis saman vuokratyöfirman listoilla, ja olihan meillä tammikuussa myös se yhteinen paperinpyörityskeikka. Ruusunen ja minä huomasimme toistemme olemassaolon pian tavattuamme; ei kestänyt kauan tajuta, että tässä on kaksi ihmistä, jotka puhuvat melko samalla lailla samoista asioista.

Ruusunen on nuori, vasta juuri ja juuri kolmikymppinen. Hän on elämäni varsitiellä ensimmäinen vastaantulija, joka tunnistaa 98 prosenttia viittauksistani, kirjallisuussitaateistani ja heittelemistäni runonpätkistä. Hän sanoo samaa minusta. Meidän ei juuri tarvitse selitellä toisillemme, miksi jokin asia naurattaa tai liikuttaa, aaltopituutemme kulkevat monessa kohtaa lähekkäin. Olemme myös samalla tavalla ärsyttäviä - pedanttisia besserwissereitä, välillä äkäisiä töksäyttelijöitä sekä nälkäraivoajia.

Ruususta ei tunnu haittaavan se, että olen vanhempi ja tylsä. Minä haluaisin olla hänen kaverinsa muutenkin kuin työympyröissä, ja olen jo pitkään miettinyt, tohtisinko ehdottaa jotain yhteistä rientoa. Tänään otin asian rohkeasti puheeksi: "Kuule...mitä jos vietäisiin suhteemme uudelle tasolle? Saisinks mie siun puhelinnumeron?"*

Ja Ruusunen vastasi: "No mie olin aatellukkii jo et mie pyyän siun numeroo!"


*)Yksi Ruususen monista herttaisista puolista on, että hän on kotoisin aivan samalta murrealueelta kuin itse olen - Tampereella lajimme edustajia ei ole kovin paljon.

Ei kommentteja: