sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Suffrage

Sisko eilen sanoi puhelimessa, että oli äänestänyt ennakkoon, koska kuulemma on muuten olemassa vaara, että varsinaisena vaalipäivänä äänestäminen tulee mieleen kello viittä yli iltakahdeksan. Tällaista minä en tajua, sillä kuulun siihen joukkoon, joka marssii uurnille heti aamukahvin jälkeen kirkkain silmin ja määrätietoisena. Miten sellaisen asian muka voisi unohtaa, jota on mainostettu joka saamarin niemessä, notkossa ja saarelmassa viikkokausia ja joka on koko päivän pääuutisaihe?

Äänestimme siis. Jälkeläisistä vanhempi pääsi nyt tämänkin asian suhteen aikuisten kastiin. Hänen mielestään hommassa oli jotain hohtoa sentään. Kävimme vielä eilen keskustelua ehdokkaan valitsemisesta ja siitä, miten itse tilanteessa käyttäydytään. Että miten se lippu leimautetaan ja missä vaiheessa henkkari näytetään. Kotiin palattuani pääsin opastamaan myös nuorempaa tytärtä, joka uteli, ketä isosisko äänesti. Sanoin, että mielestäni äänestämisestä kysyminen on yhtä tökeröä kuin jos kysyisi ensitapaamisella, kuinka paljon toinen tienaa tai painaa. Tytär näytti vähän siltä, että ei oikein tajua, mitä tarkoitan.

Minä en yleensä kerro puolisollekaan, ketä äänestän. Hän tosin tietää poliittisesta kannastani kaiken, joko keskustelujen tai pitkästä yhteiselämästä johtuvan osmoottisen imeytymisen takia. Mutta henkilönnimiä emme mainitse.

Olen taas vähän käännellyt mielessäni sitäkin asiaa, että mistä sitä tietää olevansa niin sanotusti oikeassa? Tarpeeksi oikeassa? Moni muu on tehnyt samoista seikoista täysin päinvastaiset johtopäätökset. Hmph.

Ei kommentteja: