lauantai 8. huhtikuuta 2017

Näkökulmat

Olin pyöräilemässä, kun sisko soitti. Hän sanoi: "Aina sie oot jossain urheilemassa, kun soitan - miten susta on tullut noin liikunnallinen?" Minä väitin vastaan, että päinvastoinhan olen laiska, en tällä viikollakaan ole harrastanut liikuntaa kuin hatarat kolme kertaa. Siskon mielestä se oli paljon. No niin no, taannoin kuvailin liikuntalaatujani ja -määriäni fysiatrille, joka sitten kertoi, että liikun aivan liian vähän ja vaivani johtuvat siitä; kun kerroin samat asiat terveydenhoitajalle työttömien terveystarkastuksessa, hoitaja sanoi, että liikun aktiivisesti ja monipuolisesti. Että saman asian voi ilmeisesti tulkita kahdella (tai useammalla) täysin eri tavalla.

***

Näin kaupungilla Sen Yhden Tyypin. Saman tien tajusin, että en edelleenkään ole "päässyt hänestä yli", mitä se sitten tarkoittaakaan. Tyyppi ei tainnut nähdä minua, en ohittanut häntä ihan läheltä, mutta tämäkin riitti - se tuntui minussa samalta kuin potku palleaan. Kävelin kirjakaupan ovesta sisään, kuten olin aikonutkin, mutta meni jonkin aikaa, ennen kuin muistin, mitä olin menossa ostamaan. Piru vieköön. Haluan, että tämä loppuu. Miksi reagoin edelleen niin voimakkaasti? Onneksi reaktion kesto on lyhentynyt ja kotiin päästyäni aloin olla jo normaali.

***

Onko vaaleja edeltävä mainostaminen aina ollut yhtä aktiivista kuin tänä keväänä? Kun vaihdoin viikolla bussia Koskipuistossa, sen muutaman kymmenen metrin matkalla, joka pysäkkien välillä on, käteeni ehdittiin iskeä neljä vaalimainoslappusta. Tänään Hämeenpuistossa vastaani käveli hyvin diskreetti kampanjoija, jonka lappusvarastoa en edes huomannut, ennen kuin hän oli kohdallani. Silmiini katsomatta hän työnsi minulle Mikko Alatalon vaalimainoksen. Tiputin sen vaivihkaa heti seuraavaan roskikseen.

Ei kommentteja: