maanantai 27. maaliskuuta 2017

Pieni talo ties missä

Olen hiljattain lukenut Laura Ingalls Wilderin Little House on the Prairie -kirjoja, alusta seitsemänteen osaan. Muistan, kuinka pidin niistä alakouluikäisenä, vaikka minua jo silloin hämmensi se, että ainakin sarjan alkupuolen suomennoksissa henkilönnimet on suomennettu. (En edelleenkään tajua, miksi ne on suomennettu. Jos lapsi on tarpeeksi vanha lukemaan kyseisiä kirjoja, hän on varmasti tarpeeksi vanha tajuamaan, että tapahtumat sijoittuvat Amerikkaan ja siellä ihmisillä on sellaisia monimutkaisia ja omituisia nimiä kuin Mary, Carrie ja Charles! Hah.)

Nämäkin kirjat ovat aikuiselle hyvin erilaisia kuin lapselle. Lapsena pidin esimerkiksi pitkistä lumimyrskyistä kertovia kohtia vähän tylsinä, ja minua kiinnostivat eniten Lauran ja hänen siskojensa leikit ja koulunkäynti. Aikuisena kirjoja lukee lähinnä sillä silmällä, että uudisraivaajaperheen elämä oli aika helvetin kovaa ja toimeentulo usein hiuskarvan varassa. Ja koko ajan piti ajatella sitä, mikä oli sopivaa käytöstä kenellekin - vaikka sitten oltaisiin oltu keskellä preeriaa monen mailin päässä kenestäkään muusta.

Mielenkiintoista on ajatella koko tuonaikaista mentaliteettiakin. Että valkoisille, eurooppalaistaustaisille ihmisille oli ihan itsestään selvää, että he saavat työntyä aina vain lännemmäksi ja ottaa maan omakseen. Maa kun oli tyhjä. Mitä nyt parisataa erilaista kansaa siellä asusti.
 

 

Ei kommentteja: