sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kylmä päivä

Aamulla mietin taas, että mikä piru on, kun aamuahdistus iski kuin nappia olisi painettu. Eikä pitäisi. Mitkään laukaisevat tekijät eivät mielestäni olleet voimassa, ei edes krapulaa. Takana liikunnan, järkevän ruoan ja päiväunten täyteiset päivät. Piti lähteä ulos rasittamaan ruumista, ja se sitten auttoikin. Mutta en nyt jotenkin pääse kokonaan irti tästä olosta, että joku vaanii minua ja hyökkää, kun hetkeksikin herpaannun.

Minun pitäisi sisäistää, että nämä ovat niitä hyviä aikoja. Pahoja on ollut, ja varmaankin myös tulossa - nyt pitäisi siis nauttia hyvistä ajoista! Enkä osaa. Ja sitten, kun jotain inhottavaa ja/tai kamalaa taas tapahtuu, vihaan itseäni myös siksi, että en osannut elää silloin, kun elämisen aika oli. Kuulostaako tyhmältä? Niin minustakin. Pyörittelen itsekin silmiäni itselleni, mutta suurin piirtein noin tunnun ajattelevan.

***

Kävin toistamiseen katsomassa Jarmo Mäkilän näyttelyä Sara Hildénin taidemuseossa. Yläkerrassa olevat työt eivät minua hirveästi hetkauta, mutta alakerran pikkupoikia ja miehiä sisältävät maalaukset ovat helkkarinmoinen kokemus. Ahdistava tunnelma suorastaan hyppää naamalle niistä. Huh. 

Ei kommentteja: