sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kuminaa

Näsijärvi on kuin jättimäinen luistinrata, vaikkakin kuhmuinen ja röpöliäinen sellainen. Ei lunta, kirkas jää, jonka alla musta vesi häämöttää. Panin nastakengät jalkaan ja lähdin kävelemään ulapalle päin. Näkyi matkaluistelijoita sekä moottoripyöräilijä. Jälkimmäinen ärsytti. Tampere on niin hiljainen ja rauhoittava järveltä päin katsoessa, mutta moottorin pärinä sekoitti sen kaiken.

Päädyin saareen, jota olen kiertänyt suksilla. En ollut ennen käynyt kuin sen rannoilla ja saaren sisäosa on mielessäni väikkynyt mystisenä ja luoksepääsemättömänä. Eihän siellä tietenkään ollut muuta kuin ihan samannäköistä metsää ja rantakallioita kuin mantereen puolellakin. Ja joka kalliolla jonkun nuotiopaikan jäänteet. Polkuja ristiin rastiin. Lähdin pois.

Palasin suoraan aavan kohdan yli, en kierrellyt läheltä rantoja. Jää paukahteli kuin tukahtunut rumpu. Pienten luotojen sivustoilla oli sulahkoja paikkoja, olin vähällä kävellä sellaiseen. Vähän arvelutti. Satamamestari menneellä viikolla varoitti, että paksukin jää voi olla heikkoa ja puikkoutunutta tai jotain. Olisi varmaan kannattanut olla jäänaskalit kaulassa, mutta muistin ne vasta siellä saaressa.




Ei kommentteja: