sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Progressio

Nyt väsyttää. Pääsin nimittäin kotiin viime yönä vasta yhden jälkeen. Minähän en ole nuorenakaan ollut kovin hyvä valvomaan myöhään mutta nyt kultaisessa keski-iässä vähäinenkin valvomisen sieto tuntuu kaikonneen.

Olin puolison kanssa kuuntelemassa progea Olympiakorttelissa. Minä en ole progeihminen, tykkään kyllä Wigwamista kun sen piiseissä lauletaan, mutta puoliso oli hyvinkin fiiliksissä. Paras musiikki (minun mielestäni) oli säästetty aivan tilaisuuden loppuun, jolloin olin jo liian väsynyt siitä kunnolla nauttimaan. Muiden joraillessa istuin jo eteisessä nojaten päätäni sohvan selkänojaan, kun Eddie and the Boys soi. Onhan se hieno kappale.

Kiinnostavaa kyllä, paikalla oli keski-ikäisten hämynnäköisten miesten lisäksi nuorempaakin sakkia. Sellaisia, joiden syntymään oli vielä matkaa 10-15 vuotta, kun Jim Pembroke, Pekka Pohjola sun muut viettivät musiikillista kulta-aikaansa. Miehiä yleisöstä oli arvioni mukaan 75 prosenttia. Pitkien keyboard-tilutusten ja kitaramehutusten aikana ruutupaitaiset miehet eläytyivät heiluen, nytkähdellen ja käsiään kohotellen. Sitä oli hauskaa katsoa. Niillä oli vissiin kivaa.

Ei kommentteja: