sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Turhat unelmat

Hesarissa tänään esikoisteoksen julkaisemisesta.  

Teini-iässä, kun minulla oli runsaasti katteetonta itseluottamusta, sanoin äidilleni kerran tapellessamme: "Sitten kun mä olen kuuluisa kirjailija ja mua haastatellaan lehtiin, niin sanon, että mun äiti ei tukenut mua ollenkaan!" Muistan selvästi, että sanoin KUN enkä jos. Koska mitä muutakaan minusta olisi voinut tulla kuin kirjailija? Olinhan tyypillinen angstinen, erikoisuutta tavoitteleva himolukija-lukiotyttö. Sain parhaat arvosanat ainekirjoituksesta ja kirjoitin salaa runoja. Tai en kai niinkään salaa, sillä kyllä minä niitä tekovaatimattomana joillekin näytin. Kukaan ei tajunnut niitä eikä pitänyt niistä. (Enkä ihmettele!)

Mutta keski-iässä ymmärrän jo erittäin hyvin, että minusta ei tule kirjailijaa. Siihen on pari yksinkertaista syytä. Ensinnäkin minulla ei ole mitään sellaista sanottavaa, mitä ei olisi sanottu jo kymmeniätuhansia kertoja. Toiseksi: en ole sitkeä, en jaksa yrittää - elämäntapani tuntuu perustuvan enemmänkin sille olettamukselle, että jos jokin ei heti tai edes aika pian onnistu, on turha jatkaa yrittämistä.

Ja kolmanneksi: minähän en ole vieläkään oppinut ottamaan vastaan kritiikkiä kuolematta tuhatta kuolemaa. Jos yhden lauseen kannanottoni vaikkapa sosiaalisessa mediassa saa osakseen vastustusta ja vittuilua, valvon öitä sen takia. Jos toiminnassani on korjattavaa ja joku siitä minulle mainitsee, osaan reagoida tasan kahdella tavalla: joko puolustan omaa kantaani hädissäni henkeen ja vereen ja kieltäydyn hyväksymästä kritiikkiä, tai otan kritiikin niin vakavasti koko olemukseeni, että tunnen kaiken toimintani olevan tuomittavaa ja koko persoonani ansaitsevan hävittämisen maan päältä.

Mutta silti olen aina vähän kateellinen kaikille julkaisseille kirjailijoille. Sillä lailla väärällä tavalla kateellinen, "tuon olisi pitänyt olla minä" -kateellinen.

 

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Tämä olisi voinut olla minun kirjoittama. Hesarissa haastateltu kirjailija oli ärsyttävän sitkeä. Katkerana mietin, miten joku onnistuukin olemaan sellainen. On meitä muitakin, haaveilijoita.