sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Mennyt on

Nukuin taas sujuvasti yli maagisen puolenyön, enkä kuullut ilotulitteen ilotulitetta. Kävi se näinkin. Aamulla vaihdoin seremoniallisesti vanhan seinäkalenterin uuteen. Uudessa kalenterissa on kissankuvia.

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun Se Yksi Tyyppi otti minuun minkäänlaista yhteyttä viimeksi. Se meni näin: Koska olimme vuosia olleet yhtä mieltä siitä, että pysymme yhteydessä ja ystävinä, vaikka mitä tapahtuisi, minä toivotin Sille Yhdelle Tyypille hyvää isänpäivää, nimipäivää ja joulua vuonna 2015. Hän vastasi yhdellä lauseella ja pitkällä viiveellä. Uudenvuoden kynnyksellä sain sen verran itsestäni irti, että päätin jättää yhteydenpidon välillä hänenkin huolekseen. (Sen enempää ylpeyttä minulla ei silloin ollut.) Hän toivotti lopulta hyvää uutta vuotta, juuri noilla kolmella sanalla. Minä vastasin yhdellä. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä. 

Koska en ole aivan idiootti, vaan pelkästään hidasälyinen välillä, ymmärrän nyt, että koko yhteisen historiamme ajanhan se oli samoin! Minä pidin huolta yhteydenpidosta, minä paikkailin särökohtia, pyytelin anteeksi vaikken ollutkaan syypää, muistin merkkipäiviä, aloitin keskustelut vaikeista asioista. Miksi tämä asia olisikaan muuttunut? Minähän se roikuin hänessä - vaikka hän aina sanoi, kuinka tärkeä hänelle olen ja kuinka hän arvostaa yhteyttämme, hän ei oikeastaan koskaan ollut se, joka olisi ollut valmis tekemään sen eteen mitään. Ainakaan mitään, mikä olisi vaatinut häntä astumaan hyvin kapean mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Tai näin ainakin sen nyt muistan.

Ei kommentteja: