sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Huoltoa

Vietin lauantaipäivän lähes kokonaan yksin, muu perhe oli kuka missäkin. Sunnuntai alkoi näyttää kovasti samanlaiselta, kun kuuntelin muiden suunnitelmia. Kukaan ei siis kaivannut minua ja saatoin keksiä omat tekemiseni täysin itsekkäästä näkökulmasta. Joten menin joogaamaan, pitkästä aikaa. Se oli juuri sitä, mitä ravistunut roppani kaipasikin.

Joogan jälkeen kutsuin itseni kahville. Vakiokahvilani yllätti tarjoamalla vegaanisia hernenyhtö-bageleita. Kahvin join mustana, joten se ei ollut niin hyvää kuin olin toivonut, mutta nousi päähän yhtä kaikki.

Lopuksi menin vielä avantosaunaan. Siellä sattui ensimmäistä kertaa vähän paskempi mäihä, sillä väkeä oli aivan liikaa. Kun yritin sessioni aluksi saunaan, en kerta kaikkiaan mahtunut sinne edes seisomaan, joten menin kylmiltäni avantoon. Todistin samalla itselleni, että käy se niinkin. Sittemmin mahduin lauteille parikin kertaa, mutta ahdasta oli. Kun olin lähdössä pois, suihkuun oli laskujeni mukaan seitsemän ihmisen jono, enkä jäänyt höyryiseen pesuhuoneeseen seisoskelemaan. On ikävää, kun ihmisiä on niin paljon, että joutuu vähän väliä toisten alastoman nahan koskettelemaksi. Tulin siis kotiin suihkuun. Avantokäynneistä jäi joka tapauksessa miellyttävä hehku, vaikka sauna tällä kertaa olikin vähän vänkelä paikka.

Kaikkien näiden perheenäitivuosien ja ihmissuhdekiireisten aikojen jälkeen on kuitenkin hieman onea olo, kun kuluu kokonainen viikonloppu ilman, että kukaan varsinaisesti kiinnittää minuun mitään huomiota tahi haluaa viettää kanssani aikaa. Kukaan ihminen siis. Rouvakissa sentään huomaa, kun tulen kotiin ja letkottaa jaloissani merkitsevästi, jotta lepertelisin ja krahnuttelisin sen korvia. Ja tulee sängylle hengailemaan viereeni, kun luen.

Pitää opetella olemaan omineen. Johan se on aikakin, tässä iässä.

Ei kommentteja: