torstai 8. joulukuuta 2016

Palvelua

Kuulemma yksi tapa päästä irti omista ankeista mielenliikkeistään on keskittyä toisten auttamiseen. Tajusin juuri, että sitähän tässä on tänään työn lomassa sentään vähän tehty. Työpaikkani, pienehkön erikoisliikkeen, asiakaskunta koostuu paljolti eläkeläisistä. Jotkut heistä liikkuvat niin vaikeasti, että minua kauhistuttaa: pääsevätkö he takaisin kotiinsa? Toisilta on välillä vähän pallo hukassa. Yhtä kaikki he ovat asiakkaiden herttaisemmasta päästä noin ylimalkaan.

Tänään muuan mummo halusi ostaa adressin ja adressipostimerkin, eikä nähnyt lukea tekstejä (eikä itse asiassa edes löytänyt adresseja hyllystä). Minä sitten luin tekstit mummolle ääneen, jotta hän tietäisi, minkä valita. Kun mummo oli saanut kuitin, hän pyysi, että kirjoittaisin adressin hänen puolestaan. No, irrottauduin kassalta ja menin sivummalle. Kirjoitin ohjeen mukaan ja laitoin postimerkin oikeaan paikkaan, mummo itse sai hädin tuskin kirjoitettua nimensä alle. Toivottavasti postilaatikko löytyi. Ja toivottavasti mummo jaksoi kotiinsa asti.

Illalla kauppaan saapui pappa, joka pyysi, että auttaisin asiassa "joka ei oikeastaan sulle kuulu". Hän oli saanut tekstiviestin uuteen puhelimeensa, mutta ei osannut avata viestiä! Avasin viestin, ja ei se helppoa ollutkaan, kuka lie papalle niin hankalan puhelimen ostanut. Kirjoitin viestin sisällön paperille. Pappa ei ostanut kaupasta mitään, mutta eihän tuollaisesta nyt kieltäytyäkään voi. Kiitoksia sain kovasti, ja oikein hattua nosti pappa, ihan kirjaimellisesti. Harvoin sellaista näkee.

No niin no. Paljon vähemmän ehtii typeriä ajatuksiaan kelailla, kun tekee töitä. Että sikäli koituu minullekin jotain hyötyä joulukaupankäynnistä.

Ei kommentteja: