lauantai 31. joulukuuta 2016

Olan yli taakse

Tämä viimeisiään vetelevä vuosi oli...noh. Globaalilla tasolla vastenmielinen, mutta henkilökohtaisella tasolla parempi kuin edellinen. 

Muistissani tuntuu edelleen olevan vikaa. Mitähän vuoden varrella tapahtui? Olin töissä sen verran, että paluuehto täyttyi ja ansiosidonnaisen 500 päivää alkoivat alusta. En enää raahautunut ihan päivä kerrallaan kohti hautaa, vaan ajattelin utopistisesti jo vähän eteenpäinkin ja tein sen mukaisia suunnitelmia. Joogasin. Rupesin pitämään avantouinnista.

Vuoden merkittävin tapahtuma taisi kuitenkin olla se, että otin kissan. Meillä kävi bunkkaamassa muutamia ensikotikissoja, ja yksi niistä sitten otti tilan omakseen - rouvakissa tietenkin. Kissaihmiseksi ryhtyminen taisi olla yksi elämäni järkeviä ja hyviä päätöksiä. Rouvasta on paljon vaivaa ja rahanmenoa, mutta iloa ja lämpöä sentään monin verroin enemmän. Puoliso, joka ei ollut ennen kulunutta vuotta koskaan aikaisemmin elänyt kissataloudessa ja jolla oli epäilyksensä, löysi sisäisen kissaihmisensä suorastaan kertaheitolla. 

Mitähän vielä listaisin? Ei tässä mitään kovin kummallista ole tapahtunut. En ole muuttunut hyväksi ihmiseksi enkä kokenut minkäänlaista herätystä tahi elämän perusteiden ravistelua. Enkä usko niin käyvän tulevana vuonnakaan. En usko maailman paranevan enkä ihmiskunnan kehittyvän.

Mutta näkkyypähän. Ei niin mene, jottei jotenniin mene, kuten päätalolaisittain voisi sanoa. 

***

Lisäys myöhemmin: Mainittakoon, että en aloita uudessa työssä vielä maanantaina, mutta mitään sen tarkempaa en siitä sitten tiedäkään!

Ei kommentteja: