tiistai 6. joulukuuta 2016

Kele

Olen helvetin pahalla tuulella ja kyrpiintynyt koko maailmaa vastaan (kielikuva Kalle Päätalon, ei suinkaan omani).

Edelliseen mitenkään liittymättä: koska tämän sesonkityöni aikana en ehdi astangatunneille, kävin kundaliinijoogassa. Eikä olisi paljon kannattanut. Ilmaistakseni asian raamatullisesti: kundaliinijooga ärsyttää minua sanoin ja teoin.

En pidä runsaasta mantrojen käytöstä enkä yleensä osallistu niihin. Minusta on älyllisesti epärehellistä ajatella, että sanoissa ja äänteissä sinänsä olisi jotain voimaa tai vaikutusta - sen enempää sanskritinkielisissä mantroissa kuin latinankielisessä messussakaan. Kun toistaa sanoja ja tavuja, joiden merkitys on joko hyvin hämärä tai täysin tuntematon, tulee sanoinkuvaamattoman vaivaantunut olo.

Enkä myöskään jaksa sitä yhtäjaksoista pitkäkestoista toistoa, mitä kundaliinijooga on täynnä. Useita minuuttia jatkuvat kyykistelyt, jalkojen nostot ja rangan pyöritykset yhdistettynä "tulihengitykseen" tuntuvat minusta yleensä lähinnä kamalalta. Tässä suhteessa kundaliinijooga muistuttaa liikaa ryhmäliikuntatunteja, joissa ohjaaja hokee edessä että jaksaa jaksaa. Ja minä olen aina se, joka ei jaksa, vaan lysähtää matolle hyytelöitymään.

Ja sitä paitsi kaikki ärsyttää minua tänään, tällä viikolla ja ylipäätään. Luulen, että perheeni olisi lähinnä helpottunut, jos ymmärtäisin muuttaa erämökkiin jonnekin Kainuun perukoille. Paitsi rouvakissa. Se ikävöi minua töissä ollessani ja on alkanut tulla öisin viereeni tai päälleni nukkumaan, ilmeisesti tankatakseen läheisyyttä yksinäisten päivien varalle.

Ei kommentteja: