keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Ihmeitätekevä kalkkuna?

Joku on taas laittanut korkin kiinni ja nyt hänen asiansa ovat loistavasti: "Olen jatkuvasti tosi onnellinen ja kiitollinen, minulla ei ole enää minkäänlaista alakuloa. Tuntuu, että kaikki on mahdollista." Kuule, good for you!

Netti ja sosiaalinen media etenkin pursuavat tarinoita elämäntapamuutoksista, joiden jälkeen Kaikki Muuttui. Kun henkilö vain lopetti sokerinkäytön, jätti kaiken alkoholin juonnin, aloitti gluteenittoman ruokavalion tai rupesi juoksemaan 15 km päivässä, hänestä tuli onnellinen! 

Hitto, minä olen koko elämäni odottanut, että löytäisin sen Oman Juttuni, lokeron, johon loksahdan saumattomasti. Sen yhden asian, joka tekee minusta uuden ihmisen - positiivisen, rakastettavan, kiitollisen, energisen ja ylipäätään hyvän ihmisen. Lista kokeilemistani ruokavalioista, liikuntamuodoista, elämänfilosofioista ja hoidoista on pitkä. Enkä kehtaa edes sitä kokonaisuudessaan näkyviin kirjoittaa, itsellenikään. 

Mainittakoon kuitenkin, että useaan kertaan olen kokeillut a) sokerin välttämistä ja b) totaalista absolutismia alkoholin suhteen. Luulisi minun jo uskovan, että näillä kahdella konstilla en ainakaan pääse millekään ylemmälle tietoisuuden tasolle tai muutu säkenöiväksi ja vastustamattoman pirteäksi. Enkä, saatana, edes laihdu!

Hesarin artikkeli lohduttaa ehkä hieman: sokerin totaalivälttely on Fogelholmin mielestä turhaa. Eikä kahvikaan kuulemma ole kovin pahaksi ihmiselle. Niin että ehkä tässä elämässä on vielä jotain mukavaa odotettavissa, edes iltapäiväkahvit.

Ei kommentteja: