perjantai 14. lokakuuta 2016

Olen äitini

Minähän en tietenkään ole yhtään samanlainen kuin äitini! Paitsi että lyhyttukkaisena nelikymppisenä näytän kuvissa aika pelottavan paljon siltä, miltä äitini näytti, kun itse olin teini. Ja sitten nämä häiritsevät seikat, joita suustani pääsee. Juuri äsken sanoin: "Ai, kun korva pamahti soimaan yhtäkkiä!", täsmälleen samoilla sanoilla ja äänenpainoilla joilla äitini on asian aina esittänyt. Eilisen päivää minulla oli omituinen olo päässä, ja ainoa tapa, jolla sitä saattoi kuvailla, oli äitini jo vuosikymmeniä sitten lanseeraama fraasi "pää on pahanmakuinen".

Toisaalta viljelen myös äidinäidin sanontoja, jotka ovat hypänneet sukupolven yli. Tässä yhtenä päivänä, kun oikein aivastutti ja yskitti, muistin, kuinka äidinäiti loruili: "Kun yskii, pieree ja aivastaa, niin pääsee kaikesta vaivastaan." Muistin sen siksi, että ensimmäisen kerran tietoisen historiani aikana tulin tehneeksi juuri kuvatulla tavalla.

Ei kommentteja: