sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kyseenalaisia viisauksia

Miten tässä onkin viime päivinä sattunut silmiin otsikoista ja kaiken maailman teksteistä pariinkin kertaan sellainen ajatus, että pettymyksestä seuraa uusi alku/jotain parempaa. Miksi ihmeessä seuraisi? Eihän se nyt mikään luonnonlaki ole samaan tapaan kuin se, että omena putoaa puusta alaspäin eikä ylöspäin. Sikäli kun tiedän, ei ole mitään syytä olettaa, että pettymyksen jälkeen automaattisesti olisi odotettavissa jotain uutta ja parempaa. Uutta varmasti, mutta se on aivan yhtä todennäköisesti mitäänsanomatonta tai aiempaa kurjempaa kuin parempaa.

Voihan sitä tietysti itse uskotella itselleen, että mikä tahansa pettymystä seuraava asia on parempaan päin, mutta se on aivan eri juttu se.

Tässäkin siis niin sanottu elämänviisaus, jonka piilotan roskakoriin. Siihen samaan roskakoriin, jossa ovat jo vuosia majailleet lausahdukset "se, mikä ei tapa, vahvistaa" ja "kenellekään ei anneta suurempaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa".

***

Juuri eilen luin fbookista, kuinka yksi tuttu kertoi hankkiutuvansa eroon negatiivisista ja pessimistisistä kavereista ja miehistä. Minulle tuli siitäkin huono olo (koska taas on nämä ajat, että otan kaiken itseeni) - minä olen takuulla juuri se negatiivinen energiasyöppö kaveri, josta kaikki haluavat eroon. Mutta kun. Positiivisuus olisi minulle valheellista. Jatkuvaa roolin vetämistä. Kyyninen neutraalius lienee parasta, mihin pystyn. Vihaan itseäni, koska omana itsenäni olen taakka kaikille, enkä osaa olla muuta.

Ei kommentteja: