keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Katsoo yläviistoon eteenpäin

Myönnettävä se on: olen virkistynyt melko pian sen jälkeen, kun kaivoin kirkasvalolampun esiin ja ostin uuden D-vitamiinipurkin (ja olen muistanut jopa ottaa vitamiinini). Kysymyksessä saattaa tietysti olla plaseboefektikin, mutta mitä väliä sillä on miten toiminta tuo tuloksia, kunhan tuo. Olen vähän enemmän elossa yläpäästäni. Osansa on kyllä silläkin, että keksimme puolison kanssa uuden projektin, josta vuodatan tarkemmin sitten, JOS siitä jotain tulee.

Tiedän, että luiskahdus riman alle tulee vielä takaisin. Nyt hiihtelen neutraalin katsotaan-mitä-tästä-tulee -olotilan suksilla. Kai sitä silti saa toivoa, että olisi joskus vielä iloinen ja onnellinenkin? Jos vaikka vain vähän aikaa?  

Viime yönä unessani olin pitkästä aikaa sorvilla. Hassua kyllä, aivoni muistavat edelleen asioita, joita en päiväsaikaan enää saa haettua mieleeni. Unessa referenssiinajot ja sen sellaiset tuntuivat aivan tutuilta, samoin kuin silloin, kun vielä elin ja hengitin pajamaailmaa joka päivä. Valve-elämässä olen unohtanut koneistusasiat niin hyvin, että en uskalla enää hakea koneistajan työpaikkoja. Kappaleen vaihtajaksi kelpaisin tällä hetkellä, mitatakin osaan vielä. Viimeistelijäksi ehkä? Rälläkkä pysyisi kädessä, viilausotteita en ole unohtanut enkä erilaisia upottimia. Mutta isot sorvit pelottavat. Nykyään niissä kaikissa on monta akselia, ja siihen en ole tottunut. Eikä pajalla ole aikaa kunnolla opetella, pitää vain tehdä, ja jos ei heti osaa ja homma viivästyy, saa haukut palkakseen. Sitä on teollisuus.

Ei kommentteja: