maanantai 12. syyskuuta 2016

JOO-gaa

Kumma kokemus taas, eikä ollut edes ensimmäinen kerta: menin joogaan aivan karsealla tuulella, pelmuttuani ahdistuksen syövereissä koko viikonlopun ja varmana siitä, että tämäkin päivä olisi kurja - ja kas! Puolentoista tunnin sessio nosti energiatasot punaiselta keltaiselle, kohta ehkä melkein vihreän puolelle. Kummaa on sekin, että silloin, kun ei aamulla yhtään huvittaisi joogata ja miettii tekosyitä olla lähtemättä minnekään, itse harjoitus sujuu usein paremmin kuin innokkaina päivinä. Rintakehä aukeaa, käsivarret kantavat, tasapaino pysyy ja herranjestas, vatsani oli jo hyvin lähellä reisiä eteentaivutuksissa!

No, ei se nyt ihan riemua ollut, mutta kuitenkin: kannatti mennä. En inhoa itseäni ihan niin paljon tällä hetkellä.

***

Rouvakissalla on taipumusta pieneen drama queen -meininkiin. Joskus se esittää kurjaa, nälkään nääntyvää kissaa letkahtamalla keittiössä hääräilevän henkilön jalkoihin ja päästämällä surumielisimmän, pienimmän miu-äänensä kysyvällä intonaatiolla. Vaikka olisi siis saanut ruokaa pitkin päivää täysin normiaikoina.

Tänä aamuna kutsuin rouvaa keittiöön ottamaan lääkkeensä - rouva ottaa sen yleensä mielellään, koska lääke on hyvänmakuinen - mutta eipä tullut luokseni katti, vaan jäi virumaan kyljelleen eteisen matolle. Puoliso jo melkein huolestui: "Onko se kipee?" Minä sanoin, että ei ole, se on vain laiska. Puoliso kuitenkin oli vakuuttunut, että jotain on vialla, kun rouvakissa veti itseään etukäpälillään pitkin mattoa: "Kato nyt, se raahautuu viimeisillä voimillaan!" Minä annoin periksi ja vein lääkkeen rouvan nenän eteen, josta se asiallisesti hotkaistiin, ja vielä makupala päälle, että menee varmasti kurkusta alas. Puoliso meni ovesta ulos ja lähti töihinsä. Samalla sekunnilla rouvakissa ampaisi leluhiiren perään niin, että mainittu eteisen matto meni tuhannen myttyyn ja kynnet rapisivat parketilla. 
 

Ei kommentteja: