keskiviikko 3. elokuuta 2016

Taipuu, ehkä taittuukin

Olen joogannut kaiken kesää sillä lailla puoliahkerasti, mutta astangajooga on jäänyt hieman paitsioon. Nyt se alkoi kuitenkin taas kutsua enemmän, joten aion harjoittaa sitä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä - pidän sitten taas taukoa jos alkaa rasittaa. Eilen olin jopa "pitkässä ohjatussa", eli puolentoista tunnin harjoituksessa, jossa tehtiin asanoita astangan ensimmäisen sarjan puoleenväliin asti ja myös laajemmat loppuliikkeet, kuin mitä olen tottunut tekemään. Minähän teen toistaiseksi lähinnä alkeisharjoitusta muutamalla lisäyksellä.

Eilinen harjoitus oli varmaan fyysisesti raskain joogahommeli, mitä olen koskaan tehnyt. Ja se tuntui hienolta! Ulkona ukkosti välillä, ja sali oli hämärä ja hikinen. Harjoituksen alussa ohjaaja korosti, että tällä tunnilla tehdään sitten asanat samassa tahdissa koko sali, ja että punnerrusasennossa ja alaspäinkatsovassakoirassa pysytään sitten kaikki yhtä kauan. Minua hirvitti siinä vaiheessa, ja mietin uskallanko kysyä, saanko raippoja vai arestia, jos en kykene olemaan asanassa yhtä kauan kuin muut. 

Jotkut asanat olivat minulle täysin uusia. Joistakin ajattelin, että are you kidding me, tuollainen on ja tulee aina olemaan minulle fyysisesti mahdotonta. Jotkut taas yllättivät - taivuin sittenkin, jopa suhteellisen ponnistelematta. Ohjaaja sanoi, että jos uuvuttaa, voi lintsata joka toisen väliliikkeen, ja osassa istumasarjaa teinkin niin. Enkä ollut ainut, sillä joogajumalattaren näköinen nainen viereisellä matolla ei tehnyt väliliikkeistä niinkään suurta osaa kuin minä. Että ehkei se kaikille muillekaan ole helppoa.

Mutta mikä fiilis, harjoituksen ajan ja etenkin sen jälkeen!

Kiinnostavaa kyllä, lihakseni ovat kipeät paikoista, joissa en ole ennen tiennyt sen olevan mahdollista. Lapaluiden välistä nyt ainakin. 

Ei kommentteja: