maanantai 22. elokuuta 2016

Aikatauluista

Olen viime aikoina lukenut fiktiota ja puolifiktiota, joka kertoo masennuksesta ja erinäisistä muista mielenterveyden ongelmista. Ihan hiljattainkin kaksi suomalaista teosta. Päällimmäinen näistä viimeisimmistä mieleen jäänyt asia: masennus kestää vuoden tai alle. Syksy ja talvi ovat vaikeita, mutta keväällä olo helpottuu ja kesällä sitä on jo kuin uusi ihminen, jolla on työkaluja auttaa itseään ja joka osaa iloita pienistä asioista. 

Pitempään kestävät ja sykleinä esiintyvät episodit eivät tietysti noudata draaman kaarta yhtä hyvin. Niistä on myös vaikeampi löytää onnellista loppua. Kun loppua ei välttämättä ole. Kenties vain ohimeneviä selkeitä vaiheita, joiden aikana ehtii jo ajatella, että ehkä minusta vielä ihminen tulee. Tai sitten keskivertoa, paperinohutta ok-fiilistä, jota ei uskalla kovasti heiluttaa eikä tökkiä, josta ei uskalla iloita, koska se saattaa antaa periksi jalkojen alla minä hetkenä hyvänsä.

Miten minulla menee? Kun menee paremmin, tuntuu mahdottomalta ajatella, että vajoaisin enää uudestaan. Kun menee huonommin, tuntuu mahdottomalta ajatella, että koskaan enää menisi hyvin. 

Ei kommentteja: