keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Vapaus

Nuoriso lähti Roihulle, tälle forssankokoiselle suurleirille. Uusi aika on koittanut, sillä en ole enää kovinkaan huolissani lapsistani heidän matkaillessaan. He pärjäävät ja pitävät huolta toisistaan. Isoja, toinen lähes aikuisen iällä, toinen puolestaan ajattelevainen ja älykäs.

Mutta nyt ei tarvitse olla järkevä aikuinen seitsemään päivään! Tänäänkin olin ihan hunningolla, sillä söin normiaamiaisen lisäksi kakkosaamiaisen (englannissa on kiva sana "elevenses", tämä oli varmaan sellainen). Se sisälsi mansikoita, kermavaahtoa, kahvia ja croissantin. Eikä siinä vielä kaikki - tässä vaiheessa kello oli jo suunnilleen yksitoista ja menin uudelleen nukkumaan. Rappiota.

Viime yönä iski jokin akuutti unettomuuskohtaus enkä enää klo kahden jälkeen saanut nukuttua. Neljän maissa siirryin parvekkeelle kuuntelemaan hiljaista aamua rouvakissan kanssa. Se oli tavallaan hyvin kaunista, vähän melankolista. Mitä nyt kissa marisi omia juttujaan vieressä.

Ei kommentteja: