perjantai 1. heinäkuuta 2016

Itämaista

Kävin kundaliinijoogassa. Siitä tulee aina vähän outo olo, mutta gongirentoutus on mukavaa. Tänäänkin nukahdin miltei välittömästi kun gonginhumauttelun jälkeinen hiljaisuus alkoi. Kun ohjaaja soitti triangelia sen merkiksi, että voisi heräillä, ehdin sekunnin tai pari luulla oman herätyskelloni soivan.

Itämaista teemaa jatkettiin menemällä syömään kaupungin parhaaseen tai ainakin suosituimpaan intialaiseen. Kyseisessä ravintolassa soi aina loilottava intialainen musiikki. Kerran satuimme paikalle, kun laulun sanoissa toistui aivan selvästi lause "Mereen Torsti pissaa". Olimme räjähtää tukahdutettuun hihitykseen ja ihmettelimme, miksi kukaan muu ei tuntunut huomaavan. Tämänpäiväisellä käynnillä itämainen laulaja toisteli paljon arkisempia sanoja "Virtasen naama, Virtasen naama".

Ymmärsin vihdoinkin, että intialaisessa buffetissa tulee syöneeksi oikein hyvin ja tukevasti, vaikka jättäisikin liha- ja kanaruoat kokonaan koskematta. Kasvisvaihtoehtoja kun oli kolme plus yksi. Olen täynnä, mutta olo on kevyt. Helkkarin hyvä homma.

Ei kommentteja: