torstai 7. heinäkuuta 2016

Helvetin kuustoista - satans sexton

Kaksi asiaa nyt tänään erityisesti rassaa:
  1. Aina, kun (sosiaalisessa) mediassa keskustellaan köyhyydestä - kuten nyt tänään tuosta Hesarin köyhä lapsi -artikkelista - valikoituu ennemmin tai myöhemmin kommentoinnissa keskeiseksi elementiksi se, että esimerkkinä oleva köyhä käyttää rahansa vääriin asioihin! Että kehtaa piru! Ei osaa laittaa halpaa ja ravitsevaa ruokaa, jolloin rahaa jäisi enemmän säästöön. Ei ymmärrä, että köyhän pitää tykätä vain ilmaisista asioista ja huvituksiin ja turhuuksiin saa käyttää rahaa vasta sitten, kun ihan varmasti ei ole mitään Oikeaa rahan tarvetta seuraavaan kolmeen vuoteen. Jos on yhtään mahdollista, että seuraavan kolmen vuoden aikana tulee yhtäkkistä rahanmenoa edes teoriassa, joka penni on säästettävä sitä varten, eikä rahoja saa pillata penniäkään ainakaan mihinkään nautintoaineisiin tai huvitteluun. 
  2. Jos henkilö sattuu olemaan julkisuuden henkilö tai edes jonkinlainen näkyvä hahmo, hänen kokemuksiensa oletetaan olevan siinä määrin kiinnostavia, että kustantamot julkaisevat hänen laverruksiaan kirjana. Hän saa kertoa nuoruudestaan ja henkilöhistoriastaan, arvoistaan ja siitä, millainen maailman pitäisi hänen mielestään olla, ja siitä tehdään kirja. Ja ne kirjat ovat hyvin harvoin mistään kotoisin, sisältävät lukuisia esimerkkejä siitä, miksi kirjoittaja teki/tekee oikein ja muut väärin, ja vituttavat minua. Ja silti joskus luen niitä. Lukemisen jälkeen vuodatan ilmaisille julkaisualustoille nimettömänä omia käsityksiäni siitä, minkälainen maailman pitäisi olla, eikä yhtäkään kustantamoa kiinnosta.
***

Ai niin, rouvakissa on tiistaista lähtien ollut Minun Kissani. Vaihtoehtoisesti minä olen tiistaista asti ollut Rouvakissan Ihminen. Mitähän tässä nyt tuli tehtyä? Osaanko olla kissanomistaja? Pysyykö rouva hengissä? Tuolla se nyt pianon päällä istuu ja kyttää pensasaidassa mesovia räkättejä.

Ei kommentteja: