tiistai 19. heinäkuuta 2016

Ajan hermolla, hermo kireänä?

Tänään olen suorastaan ajankohtaisella tuulella ja kommentoin tuota Pokémon Go: ta. Kun sitä siis eilen ryhdyin itsekin pelaamaan, koska kaipasin jotain harmitonta hauskaa ja oli kaunis ilma. FB-kavereista niin moni oli siihen jo mennyt mukaan, siis myös tällaiset aikuiset ei-hipsteri-ihmiset, joihin itsekin lukeudun.

Ja sitten tulivatkin mukaan nämä paheksujat. Jotka alleviivaavasti kommentoivat toisten päivityksiä korostaen, että eivät ikimaailmassa aio kokeilla peliä. Ja puhuvat Darwin Awardsien uudesta kategoriasta - tyhmät pelaajat kun kuulemma poistavat itsensä geenipoolista menemällä pokemonien perässä vaarallisiin paikkoihin ja jäämällä sille tielleen. Paheksunnan syitä riittää: ihmisten pitäisi osata ulkoilla ilman pelejä ja kännyköitä; eikö sitä nyt voisi mitään hyödyllistä tehdä, kuten vaikka kerätä marjoja metsästä; on se vaan niin hölmön näköistä kun ihmiset pysähtelee kännykkä kädessä. Sokerina pohjalla eri versiot ajatuksesta "kohta Venäjä valtaa Suomen / EU hajoaa / talous romahtaa / Turkkiin syntyy diktatuuri, eikä kukaan huomaa mitään eikä estä sitä millään lailla, koska Pokémonia vaan pelaavat".

Voi jumalauta, sanon minä vaan.

Minua on elämäni varsitiellä ihan tarpeeksi paheksuttu ja lytätty siitä, että olen jostain ollut innostunut ja antanut sen näkyä. Siksipä en enää paljon uskalla enkä osaa innostua kovasti mistään. Mutta jos joku keksii jotain edullista ja mukavaa puuhaa, jossa tulee vieläpä liikutuksi ulkona, niin minkä hiton takia niitä ihmisiä pitää mollata eri medioissa? Siitä syntyy ennen pitkää vain lisää tällaisia onnettomia otuksia kuin minä, eikä meitä tarvita enää yhtään lisää. Pitäkää harmittomissa harrasteasioissa mölyt mahassanne ja keskittykää niihin oikeisiin epäkohtiin, joita maailma on väärällään. Kalle Päätaloa paheksuttiin hänen nuoruudessaan siitä, että hän halusi vapaa-ajallaan lukea sekä kirjoittaa - senkin ajan kun olisi voinut käyttää jotenkin paremmin ympäristön mielestä.

Omasta puolestani inhoan sydämestäni sellaisia fb-päivityksiä, joissa kerrotaan, montako askelkyykkyä on tehty, montako kilometriä juostu ja montako kertaa viikossa treenattu, ja päällepäätteeksi laitetaan kuva jostain ruhon osasta ja sen oletetuista lihaksista. Blogissani tämän inhoni voin (ja tänään myös haluan) julkistaa, mutta en vahingossakaan menisi aiheesta facebookiin päivittämään tai toisten postauksia ikävästi kommentoimaan.

Lähtisinköhän pyöräilemään? Matkan varrella voisi myös bongailla arvatkaa mitä.

 

Ei kommentteja: