sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Tietoinen lasku

Okei, myönnetään, kyllä sillä jotain vaikutusta on, että omin päin taas vähensin lääkkeen annoksen puoleen. Kaksiko viikkoa siitä nyt on, taitaa olla. Tunnen oloni pärjääväksi ja ihan kestäväksi, mutta silti selvästi levottomammaksi, kielteisemmäksi, pienistä asioista väsyväksi. Ajattelen myös selvästi enemmän Sitä Yhtä Tyyppiä, mikä on mielestäni outoa. Toisaalta ajattelen enemmän ylipäätään kaikkia 40 vuoden aikana muistiin tallentuneita tilanteita, joissa olen ollut tyhmä ja mokannut ja ollut väärä ja kauhea. Näiden lisäksi näytän rumemmalta, silmäpussiselta ja löllöltä.

Mutta tiedostan asian. Pidän mielessä, että tämä on väliaikaista (ja sitten toivon, että niin todella olisi).

Kaksi uutista viikon varrelta kyllä nakkasi minut tulevaisuuskammotusepätoivon kuiluun - toinen niistä oli tämä ja toista en nyt enää löydä, mutta siinä puhuttiin siitä, että koska yksinkertaisistakin töistä kilpaillaan nyt jo niin lujasti ja keskiluokkaiset työt katoavat, niin työnantajien markkinat sen kuin vahvistuvat tulevaisuudessa ja hyvät työolot ovat vastaisuudessa vain eliitin ulottuvilla. Kaikki ei-eliittiosaajat kun ovat korvattavissa. 

Että miten tässä nyt sitten elämäänsä suunnittelisi eteenpäin? Ei mitenkään. Kannattaako mikään? Tuskin.

Ei kommentteja: