torstai 30. kesäkuuta 2016

Peili

Tällä viikolla olen saanut yhden (1) ajatuksen vähän niin kuin formuloitua. Meinaan sen, että ehkä/kenties/mahdollisesti voisin antaa itselleni armoa ja ajatella, että vika ei aina olekaan minussa.

Taustaksi mainittakoon, että minut on erittäin hyvin kasvatettu siihen uskoon, että useimmista asioista elämässä saa syyttää vain tai lähinnä itseään. Että jos jokin on pielessä, pitää katsoa peiliin. Että jos jonkun ihmisen kanssa on hankalaa, mieti, mitä itse olet tehnyt. Että jos joku kohtelee sinua huonosti, mieti viimeistään jälkeenpäin kolmen vuoden ajan, mitä viallista ja vastenmielistä persoonassasi on. Koska jotain varmasti on, ei sinua muuten olisi tylytetty.

Mutta helvetti, onko se aina niin? Kun tarkemmin yritän ajatella (kuten joskus sentään teen), niin en minä ihan joka kerta ole täydeltä mitalta ansainnut sitä tylytystä, mitä olen saanut. En itse pitäisi oikeutenani sellaista vastaavassa tilanteessa jaella. 

Että jospa en sentään ihan kaikesta ottaisi koko syyllisyyttä niskoilleni. Osan ehkä, mutta en koko kakkua. Ja jospa osaisin olla niin hirveästi häpeämättä inhimillisyyttäni, sitä, että itken, että suutun, että haluan asioita.

Ja kun tässä nyt unelmoidaan, niin kaksikerroksinen omakotitalo olisi myös epärealististen haaveiden listallani.

***

Rouvakissa sai tablettikuurin loppuelämäkseen. Lisäksi siltä piti poistaa hammaskiven ohella kokonainen syöpynyt hammas. Jotenkin alkaa tuntua siltä, että rouva ei ole kovin haluttua materiaalia adoptoitavaksi uuteen perheeseen. Olen jo melkein päättänyt, että otan rouvakissan myös juridisesti omakseni, kaikkine vaivoineen ja niistä aiheutuvine kulunkeineen. Kalliiksi se tulee käymään, mutta en voi kuvitella laittavani sitä kiertolaiseksi eri tilapäiskoteihin. Kun se on Mamman Misu, kurnuttaa jaloissani kuin sammakko, lipaisee välillä intiimisti rannettani ja ojentaa yöllä tassuaan sen verran, että koskettaa säärtäni ja nukahtaa sitten uudestaan. 

Ei kommentteja: