lauantai 4. kesäkuuta 2016

Jo joutui

Näin eilen enemmän teinityttöjä yhdessä paikassa kuin mitä olisin koskaan voinut kuvitella näkeväni. Olin nimittäin jälkikasvuni seuralaisena australialaisen poppibändin konsertissa Hartwall-areenalla. Ja ajoin sinne itse täysin lähes ongelmitta ja harha-askelitta! Enkä ahdistunut väkijoukosta! Konsertin ajan pidin korvatulppia, mikä oli kyllä mainio päätös, sillä soitannan päätyttyä jälkikasvun kuulon palautuminen kesti puolisen tuntia.

Ja tänä aamuna peruskoulun päättäjäisiin kello puoli yhdeksäksi, neljän tunnin yöunilla. Olin järkyttävä näky silmäpusseineni ja punakirjavine naamoineni (valokuvat ikuistivat naamani jälkipolvien kauhisteltavaksi), sekä siinä väsymyksen vaiheessa, jossa kaikki ärsyttää. Ennen kuin tilaisuus edes alkoi, minua ehti ärsyttää viereisessä penkkirivissä olleen miehen liian pitkä tukka sekä edessäni istuvan naisen mekon kuosi, jossa silmät menivät sekaisin kuin niissä optisissa harhakuvissa joita joskus näkee.

Ehdin juuri kuiskata puolisolleni ennen rehtorin puhetta, että toivottavasti se ei aloita sanomalla "jo muinaiset roomalaiset", kun rehtori jo aloittikin sanomalla "Jo kirkkoisä Augustinus sanoi..." Tämä sai minut pyrskähtämään turhautuneesta naurusta. Puheen kuultuamme katselimme kuinka kymmenen luokallista teinejä sai todistuksensa ja ruusun. Sitten veisattiin Suvivirsi. En veisannut. Uusi ärsytyksen aihe ilmeni vielä tässäkin välissä: takanani oleva mies lauloi täyteen ääneen, mutta ei osannut sanoja! Mitä helvettiä sellainen menee kovaäänisesti joikaamaan, joka ei osaa maailman vanhimman, kansakoulussa opitun piisin sanoja! Jumalauta! (Väsymys näytteli olennaista osaa ärtymyksen suhteettoman korkeassa asteessa.)

Syötyämme juhlallisen ravintolalounaan olin ilmeisesti naamastani jo sen näköinen, että puoliso heitti minut autolla kotiin eikä raahannut mukaansa kauppaan. Nukuin kolmisen tuntia rouvaskissan vartioidessa sängyn päässä untani.

Ei kommentteja: