keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

En tajua

Tässä tuli taas kaksi sellaista tapausta vastaan, että olivat minusta sangen älyttömiä.
  1. Joogatunnin aluksi tänään - kesän ehdottomasti kuumimpana päivänä - ohjaaja laittoi joogasalin sähkölämmittimet päälle. Niitä oli kymmenkunta. Ne hehkuivat punaisin vastuksin ja minun oli järkyttävä hiki jo ennen aurinkotervehdyksiä. Ja ei, kyseessä ei ollut edes hot-jooga.
  2. Kun olin hakemassa pyykkiä narulta, ohitseni pitkin oikopolkua käveli nuori mies lastenvaunuja työntäen. Palatessani pyykkikoreineni rappukäytävän ovelle näin samaisen nuorukaisen oven kohdalla, aivan alakerran asukkaiden ikkunoiden alla, seisomassa vesisirppinsä juurella. Tarkoitan kusella. Siinä ihan asfaltin reunalla, keskellä pihaa. Katseli siinä taivaalle ja yritti kai olla kuin ei olisikaan. Hitto, kun minulla ei ollut tarpeeksi kaliiperia kysyä, että käyneekö herra useinkin virtsaamassa toisten pihoihin.

Ei kommentteja: