torstai 23. kesäkuuta 2016

Aivojen petos

Minulla oli mukava päivä eilen - ajelin pitkin Suomen maanteitä, katselin taidetta, join kahvit ja kiistelin seuralaisen kanssa tieliikennelain sovelluksista. Illalla kävin vielä uimassa, vaikka vesi oli sen verran vilakkaa, että sormenpäät turtuivat. Menin hyvillä mielin nukkumaan.

Ja sitten näin hyvin todentuntuista unta Siitä Yhdestä Tyypistä. Ja muistin unen vähän liian perusteellisesti herättyänikin. Ja olosta tuli levoton. Mitä helvettiä nyt taas?

No, totta, olen minä häntä jälleen ajatellut, itsetutkistelun lomassa. Olen oivaltanut joitakin pieniä, mutta merkittäviä asioita sekä itsestäni että hänestä. Ymmärrän järjen tasolla, että se, mitä pidin merkittävän rehellisenä ihmissuhteena, jonka eteen voisin tehdä melkein mitä vain (ei ihan, mutta melkein), ei näyttäytynyt Sille Yhdelle Tyypille samanlaisena. Tietyssä mielessä tunnen hänen nyt käyttäneen minua kuin esinettä, tai ei kuin esinettä, vaan jonkinlaista emotionaalista vastinkappaletta. Olin luullakseni hänelle harjoitusvastustaja, henkinen kätilö, placeholder. Kylläpä olen voinut olla naiivi, tässä kypsässä iässäkin.

En enää päästäisi häntä lähelle. Eipä silti, ei hän tunnu haluavankaan.

Mutta unissani on äänessä se pieni osa olemustani, joka edelleen huutaa hänen peräänsä: miten on mahdollista, että et ollenkaan kaipaa sitä, mitä meillä oli? 

Voi jumalauta.

Ei kommentteja: