sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Tätä olemisen ongelmaisuutta

Olen havainnut itsessäni omituisehkon käyttäytymis/ajattelumallin: mitä väsyneempi olen, sitä enemmän yritän pakonomaisesti saada aikaan. Mitäs järkeä tässä on? Mutta jotenkin se vain kääntyy helposti näin. En ole nukkunut kovin hyvin (kissarouva maukuu ja hyppii päälleni yöllä) joten järkevä ihminen kanavoisi voimavarat niin, että olo on muuten hyvä. Järkevä ihminen ehkä huoltaisi vähän itseään. Mutta mitä minä teen? Tunnen olevani laiska, kun en saa roskiskaappia siivottua, ikkunoita pestyä ja tytärten vaatekaappeja suolistettua juuri tänä viikonloppuna. Siis juuri nyt, kun väsyttää työrupeaman ja kissa-asioiden takia. Ihan kuin olisi pakollista saada kaikki tehtyä heti. Minä olen itse ainoa, jolle nämä askareet merkitsevät mitään - talouden kolme muuta asukkia eivät voisi vähempää välittää, vaikka ikkunoitakaan ei pestäisi enää koskaan. Joten kuka sitä ahkeruutta minulta odottaa? Minä itsekö? Kun oikeastaan en, sillä minä olen laiska ja pystyn vallan hyvin lorvimaan sunnuntaipäivän kokonaan.

Äidin ääni takaraivossa tai jossain aivojen poimujen kätköissä, se se varmaan on. Koska siisteys on yhtä kuin hyvä ihmisyys ja mielenrauha. Koska levätä ei saa, ennen kuin on varmasti tehnyt kaikki mahdolliset työt ja mielellään vielä huomisetkin. Koska Saima on lapsesta asti ollut se laiska tyttö, joka mieluummin luki kuin teki ja puuhasi.

***

Kissarouva nukkuu näemmä  kaiken sunnuntaipäivää. Ei mikään ihme, hitto soikoon, kun valvoi ja valvotti viime yön. Ensi viikolla pitäisi käyttää se rokotettavana ja tarkistettavana, leikata sen kynnet ja hoitaa sille tunnistussiru. Vähän hirvittää. Se on nimittäin aika roteva ja vahva kissa. Vaikka periaatteessa onkin tuollainen lullutettava halikissa.

Ei kommentteja: