perjantai 13. toukokuuta 2016

Havainto

Olen kulunut ja kaiken aikaa väsynyt, mutta silti: minulla menee hyvin sellaisella hiljaisella tavalla. Tänään iltapäivällä työpaikan kahvihuoneessa pysähdyin yhtäkkiä kesken suupalan ja tajusin, että minähän olen oikeastaan onnellinen. Kaikki on ihan OK, tai jos ei olekaan pitkällä aikavälillä, niin ainakin tänään on.

***

Lainakissa on rentoutunut ja vähän lihonut, sen kyljet eivät enää ole kuopalla. Se uskaltaa välillä riehua leluhiiren kanssa ja kääntää mahansa silitettäväksi. Siitä on erityisen mukavaa, kun sitä silittää raskaalla kädellä pitkin vedoin selästä tai vatsan alta tai molemmista. Ja sitten siirtyy leuan rapsuttamiseen yhdellä sormella. Puoliso suhtautuu kissaan tavattoman hellästi. Sitä on hämmentävää katsoa, sillä näihin asti olen luullut, että minä olen perheen kissaihminen ja hän vain mukautuu siinä kohdalla minun toiveisiini.

Ei kommentteja: