keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Mä oon OK, oot sä OK?

Minulla oli tänään hyvä kokemus, jonka saatan muistaa vuosia, ellen jopa loppuelämäni ajan. Yksi tämän pätkätyöpaikkani vakituisista työntekijöistä, jonka kanssa olen tehnyt töitä sekä viime vuoden pestissä että tänä keväänä, jäi eläkkeelle vaikuttavan 45 vuoden uran jälkeen. Hän toi meille vuokrahenkilöillekin suklaakonvehteja, kiitteli työpanostamme ja sanoi erikseen minulle: "Älä, Saima, koskaan muutu!" Ja että olin virkistävä työtoveri. Olin hyvin otettu.

Keskiviikko on joogapäivä. Polveni protestoi, se on taas alkanut oikutella. Kolottaa, rahisee ja lonksahtelee. Kolotus on pahinta, mutta sitä ei tunnu, kun on oikein hyvin venytellyt astangassa. En kuitenkaan tällä hetkellä hyppää aurinkotervehdyksissä takaisin käsien väliin (punnerrusasentoonhan en hyppää muutenkaan, koska selkäni hajoaa siitä), enkä yritäkään vääntää oikeaa jalkaa puolilootukseen. Ohjaaja käski minun ruveta etenemään kohti päälläseisontaa vielä määrätietoisemmin ja neuvoi uuden liikkeen. Lihakset rasituksesta täristen sain sen sitten tehtyä, mutta hartioissa ei vielä ole läheskään tarpeeksi voimaa nostaa jalkoja kokonaan irti maasta. Ohjaaja sanoi, että pitää olla valmis astumaan pois mukavuusalueeltaan koska vain siellä tapahtuu kehitystä. Minä siinä tukka silmillä, että juujuu. Olen viimeisen vuoden ajan viettänyt niin paljon aikaa poissa mukavuusalueeltani, että ihan mielelläni pysyttelisin nyt välillä sen piirissäkin. 

Ei kommentteja: