tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kevät, porno ja musikaalit

Aika hyviä päiviä. Työssä oli postinavausvaihe, joten istuin päivän kirjekuoripinojen keskellä kädet paperihaavoilla. Vaihtelu virkisti huomattavasti eikä niskakaan kipeytynyt, kuten päätetyöskentelyssä tuntuu väistämättä käyvän. Nuori työtoverini osasi samat musikaalisävelmät kuin minä, ja puhkesimme välillä lauluun työn lomassa. "Raindrops on roses and whiskers on kittens", tiedättehän, ja sitä rataa. Muut pöydän ympärillä istujat pyörittelivät silmiään ja yksi sanoi vihaavansa musikaaleja. No, lounasaikaan mennessä lauluintomme oli laantunut.

Yhdestä kirjekuoresta paljastui pornokuva. Ihan sellainen oikea, jossa näkyi (valtava) penis vaginassa, näin kauniisti sanottuna. Pornoisat aiheet eivät mitenkään liity käsittelemiimme papereihin, joten hämmästelimme ja paheksuimme; kuoren avannut nuori nainen oli peräti vaivautunut. Kiusaako sitä yritti joku tehdä vai tuliko lähetys sittenkin väärään osoitteeseen? Kyllä noista kuorista aina välillä kaikkea outoa löytyy, mutta aiemmin ei sentään tätä lajia.

***

Tuli tässä mieleen, että uskallanko jo ajatella: minuun ei satu enää, muuten kuin ajoittain, muuten kuin melko harvoin? 

Ei kommentteja: