tiistai 8. maaliskuuta 2016

Mieleni minun osoittavi

Heti kärkeen saan kirjoittaa tähän blogiin asiasta, jonka tein ensimmäistä kertaa: osallistuin mielenosoitukseen. Kansainvälisen naistenpäivän tiimoilta järjestettiin Otetaan yö takaisin -teemaisia marsseja eri kaupungeissa, ja sellaiseen itsekin raahasin tomumajani työpäivän päätteeksi.

Kotikaupungin torilla liityin kirjavaan joukkoon. Näytin luultavasti juuri niin tavalliselta farkuissa ja toppatakissa, että erotuin porukasta. Taputin hanskojani muiden mukana. Puhuivat oikeata asiaa. Feminismistä, rohkeudesta, vastarinnasta, ihmisarvosta. Paikalla oli rumpuryhmä ja ihmisillä erilaisia metelivehkeitä ja kylttejä. Huutoja harjoiteltiin ja sittemmin huudettiin niin, että pääkatu kaikui. Olihan se kohottavaa. Tärkeitä asioita, siksi halusin näyttää itseni ja osallistua. En tosin huutanut mukana, mutta ajattelin, että ehkä läsnäolollanikin on jotain merkitystä.

Tietenkin Murphyn laki iski, ja poliittinen oli henkilökohtaista. Kokoontumisvaiheessa näin väkijoukossa juuri sen henkilön, jota en olisi halunnut nähdä. Ihmisen, jota olen rakastanut laajasti ja sielullisesti ja jonka kanssa olen tuntenut niin syvää yhteyttä, että olisi hulluutta odottaa enää uudestaan sellaista elinaikanani. Ja hänen nykyisen läheisimpänsä. Tunnistin silmäkulmastani tämän ennen-niin-tärkeän, ja samassa hetkessä melkein valuin katukivien väleihin kuin sulava lumi. Siirryin joukon toiselle laidalle. Hän näki minut, luulen niin. Silkalla tahdonvoimalla kykenin jäämään paikalle ja lähtemään mukaan kulkueeseen. Marssin mykkänä ja yksin väkijoukossa, ja loppuvaiheessa liukenin bussipysäkille. Olen poissa tolaltani ja humalassa tiistai-iltana.

Ei kommentteja: