sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

It never fails

Montakohan kertaa olen jo käynyt läpi saman ketjun: pää on rasittavan täynnä ajatuksia ja tunteita ---> puhun niistä kaikkien sellaisten läheisteni kanssa, jotka suostuvat kuuntelemaan ---> alan käydä heille taakaksi ---> varaan ajan terapeutille ---> en enää terapeutin ovella muista kolmasosaakaan siitä, mikä minua on tuskaksi asti vaivannut.

Kävin ulkoiluttamassa museokorttiani, jotta saisin katsella jotain esteettisempää kuin lähiön rapaiset kadut. Mukavaa sinänsä. Yksin liikkuessani olen varsin nopea taiteenkatsoja, pysähdyn kontemploimaan tarkemmin vain niitä teoksia jotka heti puhuttelevat. Seuralaisen kanssa käyttäydyn eri tavalla, sillä taidekokemus jonkun seurassa on laajempi kuin yksin riippumatta siitä, kenen kanssa liikkuu. Toisen silmät näkevät aina aivan eri asiat kuin omat.

Outo sunnuntai. Periaatteessa kaikki on ihan hyvin. Silti tunnen samoin, kuin henkilöt Iida Rauman romaanissa Seksistä ja matematiikasta: maailmanloppu on jo alkanut, ja nyt voi vain katsoa, mitä tapahtuu.

Ei kommentteja: