perjantai 25. maaliskuuta 2016

Inholistan kärjessä

Vihaan yllätysvieraita. VIHAAN ihan tosissani, siinä ei ole yhtään liioittelua. Kun on suunnitellut päivänsä sen ympärille, että saa lueskella ihan rauhassa, mennä ulos vähäksi aikaa jos huvittaa ja katsoa dokumentteja Areenasta, niin tulee viesti ja ilmoitetaan, että oltaisiin tulossa 45 minuutin päästä, sopiiko? Sanopa siinä sitten, että ei sovi. Kun ovat sukulaisia avioliiton kautta ja asuvat suhteellisen kaukanakin vielä. Talossa ei ole mitään tarjottavaa, koska piru vieköön minä en uhraa jääkaapissa tekeytyvää pienenpientä tiramisuani tässä välissä. Tässä sitä sitten odotellaan ovikellon soimista. Vaellan seinästä seinään ja kärsin jo etukäteen ajatuksesta, että kohta en enää saa istua kirjani kanssa kahden, vaan täytyy muuttua mukavaksi ihmiseksi, joka hymyilee ja keskustelee ystävällisesti.

Tulkaa vaan meille juu, mutta jos nyt vähän pitemmän varoitusajan saisi. Pääkoppani vaihteet rutisevat äkillisestä pakkomuutoksesta. 

Lisäys joitakin tunteja myöhemmin: Mitä ihmettä on muuten tapahtunut sille sinänsä hyvälle tavalle, että pitkänäperjantaina ei käydä kylässä? Kun olin lapsi, minua harmitti usein se, että äiti ei antanut mennä kavereita hakemaan pitkänäperjantaina, vaikka emme olleet edes uskonnollisia. Nyt ei harmittaisi. Itse asiassa voisin elää kaikki juhlapyhät niin, että en kävisi missään eikä kukaan kävisi meillä.

Ei kommentteja: