tiistai 22. maaliskuuta 2016

Etäännyn

Tuntuu, että olen saanut loputtomassa ajatusten vatvomisessani jotain aikaankin. Pääni on seljennyt. Tajusin eilen, että ihmissuhdetta voi tarkastella myös sopimuksena. Vaikka Se Yksi Tyyppi on heivannut minut elämästään, en ole kyennyt päästämään hänestä irti. En, vaikka on käynyt selväksi, että hän ei kaipaa mitään osa-aluetta minusta. Koska olen aikanani luvannut, että pysyisimme yhteydessä ja ystävinä, tapahtui sitten mitä vain. Ja minähän pidän lupaukseni - jos en mihinkään muuhun tässä elämässä kykene, niin lupauksia ainakaan en anna hatarin ja hetkellisin perustein, enkä myöskään riko.

Mutta mitä hyötyä minun on olla yksinäni lojaali? En voi omilla toimillani palauttaa mitään. Ja vieläpä: sitä, mitä oli, ei ole enää olemassa, eikä sitä voi enää koskaan saada takaisin. Kaikki on muuttunut. Tämä uudenlainen henkilö, jona Se Yksi Tyyppi on minulle viimeisten kuukausien aikana näyttäytynyt (ja enimmäkseen ollut näyttäytymättä), ei ole sellainen, jonka kanssa haluaisin jakaa ajatukseni ja tunteeni. Tai aikani ja energiani. Ei ole. Löydän päästäni uuden, versovan idean: hänhän se sanoi sopimuksen irti ensin. Miksi minä roikkuisin ajatuksessa, että jotenkin mystisesti kuulumme yhteen, kun en oikeastaan edes tällä hetkellä häntä kaipaa? Liian paljon on tapahtunut. Emme ole enää samat, kumpikaan. Olin luultavasti hänelle loppujen lopuksi pettymys kaikkine kiehuvine tunteineni ja tarpeineni. Itse ainakin jouduin pettymään häneen. No, kerrankos sitä ihmisestä ihannekuvan muodostaa.

Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa. On helpompi ajatella, että sopimusta ei enää ole - silloin en jatkuvasti sure sitä, että toinen ei pitäydykään sovitussa, vaikka itse siinä roikkuisinkin.

Ei kommentteja: