tiistai 8. maaliskuuta 2016

Elämäni ja työni

Kuulun pätkätyöläisiin. Minulla on kaksi virallista ammattia, joissa molemmissa olen toiminut vuosia, mutta kummallakaan ei ole mitään tekemistä niiden töiden kanssa, joita viimeisen parin vuoden aikana olen tehnyt. Viime syksynä olin kirjakaupassa jouluapulaisena puolitoista kuukautta; työviikot olivat melkein täysiä, mutta eivät aivan. Tällä hetkellä olen yksinkertaisissa toimistotöissä paikassa, jossa olen ollut ennenkin. Tämä työ on projektiluontoista (loppuu ennen kesää), helppoa ja sinänsä aivan mukavaa. Palkkaa maksetaan hieman yli kympin tunti ja työsopimuksessani lukee, että työtunteja on viikossa vähintään 25.

Työssäkäynti tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Menen aikaisin - surkean pienen liukuman puitteissa - ja pääsen jo ennen neljää. Tekemistä riittää ja työn jälki näkyy. Työstä saa jopa palautetta, jos pyytää. Olen pyytänyt. Pärjään kelpo lailla.

Kyllähän minä tietysti olen perusinhimillisen kateellinen kaikille tuon(kin) lafkan vakituisille työntekijöille. Olen melko samanikäinen kuin monet heistä, olen lähes varmasti koulutetumpi kuin useimmat heistä. Suoraan sanoen epäilen olevani myös fiksumpi kuin useimmat heistä. Ja silti minä olen se luuseri, joka kiertää vuokratyöstä toiseen ja jota kukaan ei palkkaa vakituiseen työsuhteeseen. Minnekään. Yksinkertaisenkaan työhön.

No joo. Kateellinenhan minä nyt olen vähän väliä ja vaikka kenelle ja mistä. Mutta työttömyysahdistuksesta olen hiljalleen pääsemässä eroon. Luulisin. Jostain mystisestä syystä ajatus onnettomasta integroitumisestani työelämään ei vaivaa minua niin paljon kuin ennen. Minä kun en suinkaan ole ainut tällainen, vaan meitä on leegio. En enää ajattele, että asemattomuuteni ja pätkätyöläisyyteni johtuisi pelkästään omasta huonoudestani. Eläkkeen pienuutta pitäisi tietysti surra, mutta on vähän sellainen hytinä, että en pysy hengissä eläkeikäiseksi saakka. Selvinneekö ihmiskuntakaan sinne asti, 25 vuotta tästä eteenpäin?

Haluaisin kirjoittaa sapekkaammin ja ärhäkämmin, mutta minulla on tänään omituisen hyvä olo. Tuntuu oudolta. Melkein kuin olisi luvattomilla teillä.  

Ei kommentteja: