perjantai 21. heinäkuuta 2017

Karva-asia

Voisin tietysti kirjoittaa kappaletolkulla  globaaleista ja lokaaleista asioista, jotka minua huolestuttavat, ahdistavat ja vaivaavat, mutta en nyt viitsi. Sen sijaan pohdin, mitä ihmettä tekisin tukalleni. Okei, olen siis onnistuneesti kasvattanut "miesnutturan", kuten talvella puolihuolimattomasti lupasin, mutta se on hankala. Tukka näyttää tyhmältä nutturalla ja ponnarilla; jos jätän sen auki, se on silmillä. Lisäksi tukka auki näytän Draco Malfoylta.

Paitsi etten ole yhtä komea
Haluaisin ehkä leikata koko tukan aivan lyhyeksi, cropped, kuten englanniksi sanotaan. Pixie cut on myös houkutteleva termi, mutta minä kun en ole mikään pixie. Siinäpä ongelman ydin: naamani on liian epäesteettinen, jotta voisin sen jättää kokonaan vaille tukan suojaa. Nämä miesnutturahaivenet voi sentään käyttää jonkinasteiseen piiloutumiseen, jos siltä tuntuu, mutta lyhyt tukka? Oh dear. Lyhyt vaan olisi niin näpsäkkä pestä, eikä tulisi silmille!

***

Kävin eilen Helsingissä ja näin muun muassa Kansallismuseon näyttelyn Julkinen ja kätketty Suomi. Hyvin kiinnostava, kannattaa käydä. Visiteerasin samalla reissulla nuoruudenystävättäreni luona. Hänen ja hänen puolisonsa kanssa on aina hirveän mukavaa, mutta heillä on pieniä lapsia. Minua alkoi väsyttää jo parissa tunnissa. Luulen, että omat tyttäreni eivät koskaan olleet kovin vilkkaita ja/tai vaativia, tai ehkä aika kultaa muistot.

***

Lähdemme torpalle. Rouvakissa tulee mukaan. Odotan automatkaa hienoisesti vavisten, sillä kuten sanottu, rouva möykkää ja kynsii koppaansa koko sen ajan, jonka siellä on.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kelpo kesä

Joskus muinaisina takavuosina pidin mansikoiden pakastusta jotenkin työläänä juttuna. Nykyään se on helppoa: lasken viiden kilon laatikon pöydälle ja toinen tyttäristä perkaa marjat, toinen laittaa ne rasioihin ja laput päälle. Minä teen sillä aikaa heille lasagnea.

Vanhemmalla tyttärellä on nykyään ajokortti ja yritämme innostaa häntä ajamaan aina, kun sopiva tilaisuus syntyy. Koska kuljemme niin paljon bussilla ja pyörällä, autoiluasiaa pitää joskus ihan tekemällä tehdä, jotta tytär saisi kokemusta. Hän ei vielä halua ajaa yksin, joten minun on istuttava "takapiruna" vieressä, kun käymme vaikkapa naapurikunnan kirjastossa. Yleensä nimenomaan minun - jostain syystä puoliso pelkää tyttären kyydissä niin paljon, että ei osaa olla näyttämättä sitä. Sunnuntaina kävivät yhdessä hakemassa nuoremman tyttären metsästä. Vanhempi tytär kertoi jälkeenpäin närkästyneenä: "Kun mä pysäköin ihan siististi tohon pihalle kahden auton väliin, niin iskä ei edes katsonut, se vaan suojasi päätään käsivarsillaan!"

Vaikka yleensä sanon äkkiehdotuksiin heti EI, niin eilen tulin suostuneeksi lähtemään tytärten kanssa pelaamaan minigolfia Pyynikille. Halusivat välttämättä pelata sen vaikeimman radan, ja niinpä jäimme noin puolella radoista vaille tulosta. Minua otti aivoon. Huvittelu ei saisi olla niin vaikeaa että alkaa vituttaa. 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kipuja

Niska ja yläselkä kipeänä, mutta siinä ei ole mitään uutta koska ne ovat olleen kipeänä viimeiset 20 vuotta. Uutuustuote tälle kesälle sen sijaan on ristiselkäkipu! Ikä kai senkin tuo tullessaan. Minulla on huono tapa nukkua lantio linkussa kyljelläni, ja nyt se on alkanut tuntua. Aamuisin olen taipuisa kuin leveä (ja mahdollisesti lahonnut) lankku. Yritä sellaista sitten kammeta sängystä ylös.

Eilen illalla yrittäessäni univelkaisena saada unenpäästä kiinni piti vähän itkeä tirskuttaa sitä asiaa, että aikani lapsiperheen äitinä on lopullisesti ohitse. Tyttäret eivät ole enää lapsia. Olin illalla harvinaisen haikea, kun mieleen tunki kuvia kymmenen-viidentoista vuoden takaa. Kirjavat kesäiset trikoovaatteet ja muutamassa viikossa hajoavat sandaalit. Erinäiset leikkipuistot ja niiden hiekkalaatikot. Uimarannalle kävely heinäkuisina aamuina, kun polun vieren heinä ja kukat ylettyivät korkeammalle kuin tytärten päälaet. Pää märkänä nukkuvat lapset lämpiminä kesäiltoina.

Lähdemme viikonlopuksi torpalle puolison ja vanhemman tyttären kanssa. Nuorempi jää kotiin kissavahdiksi ja tavatakseen kavereitaan. Luettelin hänelle tavanomaisen litanian siitä, miten sisään ei sitten päästetä ketään tutuntuttuja saati instagram-seuraajia, ja miten kotiin pitää tulla ajoissa, ja niin edelleen. Tytär sanoi: "Äiti hei, mä olen kiltti lapsi." Niin hän onkin, myönsin sen hänelle. Lapseni ovat aina olleet kilttejä ja vaivattomia, koko elämänsä. Heidän äitinsä sen sijaan ei ole ollut, mutta siitä ei nähtävästi ole koitunut heille ylitsepääsemätöntä haittaa.